Olen seurannut yleistä keskustelua eri blogialustojen kommenttiosioissa. Ihan oppiakseni ihmisten käytöksestä lisää.
Järkyttävää on ollut se, että toista voi lyödä milloin milläkin periaatteella tai asenteella, joilla viitataan arvoihin. Kuitenkaan tätä ei koeta kiusaamisena, vaan näin oikeutetaan oma käytös.
Keskustelujen edetessä käy kuitenkin yleensä ilmi, että tietoa ei ole tarpeeksi.
Jokin pieni asiaanliittyvä osanen saa aikaan myrskyn, joka oikeuttaa arvopohjaisen tuomitsemisen toista kohtaan. Käsittämätöntä.
Arvot ovat asia, jotka vaativat pidempiaikaista sekä syvällisempää pohdintaa.
Myös oma käytös tulisi AINA suodattaa sen oman arvomaailman läpi.
Usein tämä unohdetaan, koska omaa käytöstä ei nähdä. Ei ymmärretä, että omalla huonolla käytöksellä myös pointti koko hommasta katoaa. Mitätöityy.
Tämä tahtoo usein kärjistyä sitten niin, kun toista ei saada taipumaan omalle kannalle, otetaan kyseenalaiset keinot käyttöön. Annetaan tuolle opetus -hengessä.
Silloinhan ei kyse ole enää keskustelusta, eikä arvopohjaisista asioista. Kyse on vallankäytöstä. Tästä ei ole enää pitkäkään matka rikoksen polulle.
Luin kauhulla, kuinka erilaisilla tavoilla ihmisiä uhkaillaan, ja heidän perhettään sekä läheisiään uhkaillaan.
Tämähän on aina rikollista toimintaa. Eri asia vain on, voidaanko rikoksen tunnusmerkistö todentaa.
Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Myös niille, jotka tekevät omasta mielestä väärin.
En siis ymmärrä kuinka tälläisella toiminnalla voidaan edes ajatella perustelevansa arvopohjaisen näkemyksensä.
Lopputulema kun tuppaa keskittymään ihan muihin asioihin, kuin tähän puolustettuun arvoon.
Mitä siis opin?
- Muista tarkastella omaa näkemystä vieläkin tarkemmin. Tee taustatutkimusta vielä huolellisemmin. Etsi perusteet, joihin mielipiteesi nojaa.
Pyri siihen, että voit keskustella toisen kanssa asioista ilman toisen syyllistämistä ja tuomitsemista. Asiat voi esittää monella eri tavalla.
Minulle se tarkoittaa käytännössä, että en reagoi välittömästi johonkin arvokeskusteluun, vaan pidän suuni kiinni ja pohdin asiaa perusteellisesti ensin. 🧐
Toinen asia on yleinen asenneilmapiiri. Havahduin itsekin siihen, kuinka asenteellisessa ilmapiirissä edelleen elämme.
Vapaus valita on kansan syvissä riveissä aika tuntematon käsite kuitenkin.
Ainakin normista poikkeava käytös aiheuttaa edelleen tuomitsemista.
Vuosi sitten kohtasin tilanteen, jossa itsekin huomasin tekeväni virheen. Valitsin helpomman tien ulos hyvin vaikeasta keskustelusta.
Tämä keskustelu oli hyvin heteronormatiivinen. Lisäksi se sisälsi oletuksen, että minun pitäisi tässä elämässä suorittaa velvollisuuteni, eli mennä naimisiin ja saada lapsia. Muutoin en ole täyttänyt velvollisuuttani tämän maan kansalaisena.
Voin aina vedota sairauteeni ja siihen etten voi saada biologisia lapsia. Niin tein tässäkin tapauksessa. Se tarkoittaa asiayhteydessä, että olen epäkelpo ihmisenä, mutta kohtalon kouraisema, joten sen voi sivuuttaa.
Koko keskustelu oli muutenkin ihan absurdi. Asenneilmapiiri, joka on kulkenut sukupolvelta toiselle.
En käsitä sitä, että minä en ihmisenä riitä, vaan minun pitäisi olla tietynlainen. Tietääkseni valtio ei ole määritellyt tällaista asiaa.
Seksuaalinen identiteetti on ensinnäkin jokaisen ihmisen perusoikeus.
En koe itse tarvetta selitellä asiaa sen enempää kenellekään, vaikka olen aseksuaali.
Se ei tarkoita ettenkö voisi elää rakkaussuhteessa toiseen ihmiseen. Kohdallani tämä toinen tarkoittaisi mies-puolista henkilöä. En siis koe varsinaisesti olevani mitenkään erilainen tai vääränlainen. Olen vain valikoiva.
Kuitenkaan en osaa tunnistaa ihan kaikkea perus heteronormatiivista käytöstä. En aina ymmärrä miesten käytöstä. En tajua sitä, jos olen ystävällinen toista kohtaan, se tulkitaan seksuaaliseksi käytökseksi.
Minusta näin käyttäytyvät ovat vain perus moukkia, mutta voin olla väärässäkin.
Toisaalta taas hyvin moni mies kokee, että kanssani voi keskustella ihan kaikesta, koska ei ole mitään oletuksia. Vaimot ja tyttöystävät taas voivat tämän täysin viattoman ihminen ihmiselle-tilanteen ymmärtää väärin.
Siis minulle tällaiset tilanteet ovat vaikeita. Siksi en yleensä ota kantaa. Ja kiusaannun, jos täytyy kantaa ottaa. En pidä siitä, että minut sotketaan keskusteluun, jossa esim toinen haukkuu toista ja vaatii kolmannelta vahvistusta asialleen.
Minulle lähtökohtana keskusteluun on aina ihminen. Ei rooli. Seksuaalinen kanssakäyminenkin perustuu eri rooleihin.
Miten siis selittää tuotakaan ihmiselle, jolla on vahvat asenteet, ja ei ole tarpeeksi tietoa, jotta voisi ymmärtää?
Silti, jokaisella on ihmisoikeudet. Niin minulla, ja niin hänellä, joka ei minua hyväksy.
Muistin vanhan viisauden. Se joustaa, joka hoksaa.
Tämä vain ei edistä yhdenvertaisuutta. Siihen meidän omalla toiminnalla pitäisi pyrkiä. Se ei vaan ole niin helppoa ja yksinkertaistakaan, kuten itsekin sain kokea ja huomata.
Tälläisillä asioillakaan ei olisi mitään merkitystä, eikä niistä tarvitsisi tehdä numeroa, jos
kaikille olisi selvää se, että jokainen on omanlaisensa yksilö. Hän on semmoinen, minä olen tämmöinen. Ei mitään muuta. Ei ihmettelyä, ei tuomitsemista, ei kiusaamista, ei vallankäyttöä.
Itsestäänselvyys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti