lauantai 23. tammikuuta 2021

Joustamaton totuus








Valvoin viime yönä. Olen pohtinut paljon, kuinka markkinoisin valmennustani. 



Siinä asiassa en tullut kyllä yhtään viisaammaksi. Vaikka osaisin takaperin tavaten kertoa, mitä minun tulisi tehdä, en sitä tee, koska oma arvomaailmani ei sitä salli. 



Miksi? Olenhan koulutettu ja työkokemusta omaava. 



Kyse on totuudesta. Minun on vaikea suhtautua valikoivasti totuuteen, vaikka olisi vain kyse markkinoinnista. 



Haluaisin puhua käyttäytymisvalmennuksesta. Sillä sitä minä käytännössä teen. Analysoin käytösmalleja suhteessa johonkin. 


Kuitenkin Suomessa luokitellaan käyttäytymistiede omaksi tieteenalaksi. Kaikki, mikä poikkeaa tästä, luetellaan pseudotieteeksi, eli näennäistieteeksi.



Jos käyttää vääriä sanoja markkinoinnissa, on hyvin äkkiä soppa valmis, sillä sanat ymmärretään eri tavoin. Joku vetää hernekasvuston nenään siksi, että tiedettä ei kunnioiteta. Toinen taas olettaa sanojen perusteella saavansa jotain muuta kuin saa. Jne.





Valmennus ei ole koskaan terapiaa. Ne sellaiset valmennukset ovat aina terveydenhuollon ammattilaisten tekemiä. 



Valmennuskin sanana johtaa harhaan. Varsinkin, kun minäkin valmennan sairastuneita muiden muassa. 



Minun tuottamani valmennus tehdään AINA suhteessa tavoitteeseen. Mikä sitten on tavoite? Se riippuu aina näkökulmasta sekä viitekehyksestä.



Konsultoivaan tyyliin, esitetään kysymyksiä. Pyritään oivalluttamaan ja itse oivaltamaan. Voidaan esittää teorioita, joihin odotetaan ajatustyötä vastineeksi, niin itseltä, kuin valmennuksen kohteelta. 

Tämä ei tarkoita pelkästään ihmiseltä ihmiselle valmennusta, vaan myös asiayhteydessä käsiteltäviä laajempia kokonaisuuksia jonkin ilmiön tai tapahtuman tai jo tapahtuneen asian yhteydessä todellisten toimintatapojen selvittämiseksi.





Niin. Markkinointi on hankalaa, koska jokaisella on hyvin erilainen tapa suhtautua totuuteen. 

Totuuskin merkitsee eri ihmisille eri asioita. 


Aina silloin kun jotain tehdään omaa hyötyä tavoitellen, vastaa toiminta hyvin pitkälti manipuloinnin tunnusmerkistöä. 

Suhtaudutaan joustavasti totuuteen. Ei kelpuuteta faktoja, jotka eivät tue omaa maailmankuvaa. Valitaan niin sanotusti oma totuus. 



Nämä ovat erilaisia käyttäytymismalleja. Tällaiset mallit voivat esimerkiksi vaikka aiheuttaa monenlaisia ongelmia ihan käytännön arkielämässä. 


Myyntimaailmassa ne ovat kuitenkin tapa toimia. 



Se on yksi syy, miksi en ole halukas myyntityötä tekemään. 



Minä puhun faktoista, mitä valmennus tekee, ja mihin se vastaa. 

Sitä ei ole sokerikuorrutettu erilaisiin termeihin, joten se voi tuntua hyvin pelottavalta. Ja jos suhtautuu hiukan valikoiden totuuteen, on totuuteen ja totuudenmukaisuuteen pyrkivä valmennus raadollista. 



Siksi pyrkimys totuuteen, sekä pyrkimys hyvään ja totuudenmukaiseen itsetuntemukseen ovat avaimia onnistuneeseen sekä hyvin palvelevaan valmennukseen. Valmennus ei tuomitse. Se osoittaa asiat aina suhteessa johonkin. 



Määritelty asiakaskunta on rajallinen. Ne, joita tämä teksti puhuttelee, hyvässä tai pahassa, ovat niitä ihanneasiakkaita. 



Eli siis taisin kuitenkin markkinoida asiaa itselleni ominaiseen tyyliin. 





Viihteestä vastasi Agatha Christie Poirot elokuvallaan. 

The Hollow elokuva tarjosi hyvin elävän esimerkin siitä, kuinka kaikille totuus ei ole tärkeä. Periaatteisiin eivät kuulu asianmukaiset rangaistukset, noin esimerkiksi. Tai oikeus ei kuulu uhreille, koska se ei omaan arvomaailmaan ja maailmanjärjestykseen sovi. 

Tässä on tietenkin viihdearvoa, mutta hyvin totuudenmukaisesti kuvattu todellinen toimintamalli. 



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti