Olen nyt viimeisten kuukausien aikana kuullut useammasta suusta; minulla on sama vaiva kuin sinulla.
Minua koskee tähän ja tähän ja tämä paikka aristaa, niinhän se on sinullakin, joten minullakin on CRPS.
Pahoittelen kovasti, jos blogistani on saanut sen kuvan, että kaikki kipu on yhtä kuin CRPS. Näin asia ei ole.
CRPS:n toteamiseksi tarvitaan muutakin kuin muutama oire. Neuropaattinen eli hermoperäinen kipu voi tuoda samanlaisia tai samankaltaisia oireita kuin CRPS.
Ihan talonpoikaisjärjellä asiaa avaten, jos henkilöllä on pitkään jatkunutta hermokipua on vain luonnollista, että keho reagoi ja koko hermosto herkistyy ja provosoituu erilaisista ärsykkeistä.
Puhun yleisesti kivun hoidosta, se johtuu siitä, että samat asiat auttavat kipuun, niin CRPS:ään kuin muunkinlaisen kivun hoitoon.
Suurin eroavaisuus CRPS:n ja muun hermostollisen tai hermoperäisen kivun tunnistamisessa on se, että CRPS lähtee aivoista. Siihen eivät anna vastetta lääkkeet, ne voivat jopa viedä henkilön toimintakyvyn alaspäin tai laskea raajojen käyttöastetta. Se on myös silloin ja ilman toimintamalleihin ja ajatusmalleihin puuttuvaa hoitoa rajusti etenevä sairaus.
Kun taas puolestaan hermoperäiseen kipuun voidaan (mahdollisesti) saada helpotusta lääkehoidolla ja kipu pidetään kurissa, tilanne pysyy raajassa tai kehossa suurinpiirtein stabiilina. Tai jokin muu hoitokeino pitää tilanteen samalla tasolla. Tilanne voi pysyä tietyillä toimenpiteillä samalla tasolla vuosia. Kipu luo ärsykkeitä ja ne vaiennetaan tietyillä toimenpiteillä. Käyttöaste raajassa ei kuitenkaan radikaalisti muutu tai henkilön muu toimintakyky ei tästä kärsi.
Kipu on kuitenkin aina kipu, johtuipa se mistä hyvänsä. Kivun voimaa ei saisi aliarvioida. Se ei mene minnekään pelkästään siksi, ettei sitä halua tuntea tai ajatella.
CRPS tuntuu olevan hieman sellainen muoti-diagnoosi. Tämäkin selittyy sillä, miten kukin lääkäri CRPS:n tulkitsee ja miten he sen diagnosoivat. Kuitenkaan jäte-astiana ei tätä sairautta saisi pitää, eli laitetaan nyt tämä diagnoosi, kun muutakaan ei keksitä tai löydetä.
Kun tämän sairauden hoito yleensä loppuu diagnoosiin, niin siksikin sen kanssa pitäisi olla hyvin varovainen.
Olen hyvin pahoillani siitä kehityksestä, mihin me olemme kasvaneet kaiken kehityksen tuoman helppouden aikana.
Mitä enemmän sairaita henkilöitä kuuntelen, sitä enemmän olen pahoillani siitä, että kipuakin pidetään pillerillä ratkaistavana asiana.
Olemme siis jossain vaiheessa menettäneet ajatusmallin siitä, että itsekin on asioiden eteen tehtävä asioita. Ja kuinka me aliarvioimme omaa kehoamme ihan vain siksi, että asioiden pitää olla nopeita ja helppoja. Olemme unohtaneet, kuinka hieno luomus ihmiskeho on ja mihin kaikkeen se pystyy, jos mieli ei ole luomassa sille esteitä.
Olemme menettäneet kosketuksen omaan kehoon. Kipu on täysin vieras ajatus, vaikka kipu ja suru, pettymys sekä vajavaisuuden kokemus ovat täysin elämään kuuluvia asioita. Ne ovat normaaleja asioita, joita ilman me emme voi kehittyä ja kasvaa ihmisinä.
Epämukavuus ja epävarmuus ovat täysin normaalia ihmiselämää.
Kipu on kehon hätähuuto. Siihen on silloin perehdyttävä, ei vain pyrkiä sammuttamaan sitä signaalia, joka ohjaa henkilöä löytämään syyn ja helpotuksen omaan tilanteeseensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti