Tänään on ollut hyvä päivä. Ensinnäkin siinä mielessä, että viikon kokonaisvaltaisen kipukohtauksen jälkeen, johon sisältyi mahdoton määrä päänsärkyä, tänään kipu on ollut vaitelias.
Se, jos mikä, on syy kiitollisuuteen.
Toisekseen, olen kohdannut ihmisiä.
Ensimmäiseksi kauppareissullani törmäsin henkilöön, jota en ole useampaan viikkoon nähnyt. Sain lämpimän halauksen ja ilahtuneet sanat siitä, kuinka on mukava tavata.
Milloin viimeksi on tullut osoitettua toiselle, kuinka mukava onkaan, kun häntä tapaa?
Toisekseen tapasin samaisella reissulla henkilön, jota en ole tavannut ainakaan puoleen vuoteen. Hänen kanssaan kävimme antoisaa keskustelua siitä, kuinka emme tapaa ihmisiä enää samalla tavalla, kuin aikaisemmin.
Hänen sanoin: ihmiset menevät kiireellä ohi ja ovat vihaisen oloisia, aivan kuin heitä olisi loukattu.
Pohdimme siinä erilaisia mahdollisuuksia tähän ilmiöön.
Kuinka me kohtelemme toisiamme?
Silmiini tarttui eräs otsikko, jossa sanottiin, ihminen kehittää itseään loputtomasti, mutta ei voi edes tervehtiä naapuriaan.
Itse en usko asian olevan kiinni, siitä haluammeko kehittyä vai emme.
Me yksinkertaisesti itse päätämme siitä, kuinka me käyttäydymme.
Haastan meistä ihan jokaisen viikon ajaksi pohtimaan ja tarkkailemaan sekä havainnoimaan omaa käytöstään.
Miten kohtelet muita?
Päivän kolmas kohtaaminen oli erittäin antelias. Oveeni koputettiin ja siellä oli henkilö, joka toi minulle pussillisen itse keräämiään ja puhdistamiaan marjoja.
Kyllä voi pieni ele tuntua todella hyvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti