Aivojumppaa aiheuttanut kysymys

Minulle esitettiin hyvin yksinkertainen kysymys.

- Kuinka kipua jaksaa päivästä toiseen?

En yhtäkkiä keksinytkään mitään yleispätevää vastausta, vaikka minulta olettaisi sellaisen helposti löytyvän.







Jouduin pohtimaan asiaa ihan jonkin tovin.

Yksinkertaisin vastaus tähän kysymykseen lienee : 

Riippuu tilanteesta.

Jos henkilö on kroonisesti sairas ja kipeä, silloin kipuunkin tottuu. Tiedät mitkä toimet provosoivat kiputilaa, ja osaat ajoittaa toimintasi niin, ettei ainakaan tarkoituksellisesti itse pahenna tilaansa.







Jos perusasiat ovat hyvin muistissa, ja ne ovat tekemisen tasolla hallinnassa, silloin olotilansa pystyy saamaan ajoittain ihan jopa siedettäväksi. 







Toisin sanoen, ihminen tyytyy siihen, että koskee vähemmän. Ei enää edes haikaile sen perään, ettei kipua olisi ollenkaan. 

Jokainen pitkään kipua kokenut nimittäin ymmärtää sen, että krooninen kipu on ja pysyy, voimakkuus vain vaihtelee.

Kipuhan on Suomessa asia, joka ei ole saanut sairastamiseen oikeuttavaa mandaattia, joka oikeuttaisi esimerkiksi sairauseläkkeeseen. Tämä eriarvoistaa ja vääristää asioita ihan mahdottoman paljon.

Toisaalta kuitenkin, kroonisesta kivusta kärsiviä ihmisiä on Suomessa jo 2 miljoonaa. Jos tästä määrästä vaikka puoletkin pääsisivät sairauseläkkeelle, niin voisin kuvitella näin ihan mutu-tuntumalla, että se tekisi jonkinmoisen loven valtion kassaan.







Toisaalta kuitenkin kipuihmiset, jotka eivät ole byrokratian takia sairaita ovat monesti sitten siellä työttömyyskortistossa niitä vaikeasti työllistettäviä henkilöitä. 






Tämähän rasittaa aivan väärää järjestelmää ja luo mielikuvaa siitä, että siellä ollaan vain laiskottelemassa ja elelemässä valtion piikkiin, jonka muut maksavat.







Jokainen voi omalle kohdalleen kuvitella sen, kuinka olet sairas, mutta byrokratian takia sinua ei uskota. Lisäksi sinun täytyy kipujen ja sairauden LISÄKSI jaksaa tehdä aivan samaa, kuin terveiden ihmisten.

Tiedän, sen kuvitteleminen terveelle ihmiselle on AIVAN täysin mahdotonta!

Siihen on olemassa syy, jonka takia niin moni kipuihminen on yrittäjä. Tai he tekevät alihankintahommia yrittäjinä. Tässä poistuu työnantajan velvollisuudet työntekijää kohtaan.

Silloin on myös mahdollista työllistää itsensä, kun työnantajan ei ensimmäiseksi tarvitse pohtia sitä, paljonko tuo kipeä ihminen tulee hänelle maksamaan. 

Toki, kaikki eivät voi olla yrittäjiä ja kaikki yrittäjätkään eivät aina tai kokoaikaisesti työllisty.








Pointtini tässä oli varmaankin se, että on mahdollista löytää kipuihmisellekin töitä. Sellaisia töitä, jotka mahdollistavat kipuihmisen myös hoitavan terveyttään ja hoitavan kipuaan.

Itselläni on kuitenkin sellainen kokemus, että kukaan ei jaksa tuhlata energiaansa niiden työpaikkojen mahdollistamiseen tai niiden keksimiseen. Kaikissa byrokratian portaissa on hyvin jäykät mallit, joiden mukaan kaikkien olisi toimittava. 

Tämä ei käy, silloin kun täytyy olla luova. Vaikka kuinka yrittäisit ahtaa neliön mallista palikkaa pyöreään reikään, se ei sovi sinne, ei sitten millään.

Ja, valitettavasti tilanne on niin, että jos satut olemaan niin onnekas, että sinulla on rahaa takataskussa niin paljon, että pystyt itsesi työllistämään tai vaihtoehtoisesti elämään itsellesi sopivaa arkea, se on kuin lottovoitto.




Muutoin, jos olet rahan tarpeessa, niin olet riskitekijä, jos jonkun muun pitäisi toimia rahoittajana. Tämähän on liikemaailman lainalaisuus. Kukaan ei tee kauppaa persaukinaisten kanssa. 







Meillä vielä on sellainen sosiaaliturva, että valtion kuuluisi auttaa silloin, kun ihminen on tässä jamassa. Kuitenkin tähänkin on onnistuttu jättämään niitä kuuluisia porsaan mentäviä aukkoja niin paljon, että jos ensimmäisen aukon jotenkin onnistut väistämään, putoat seuraavaan aivan satavarmasti. 




Valtiokin menee asioissa eurot edellä. 

Kuitenkin ihmisyys on se, joka jää jäljelle niiden eurojen mentyä jo kauan aikaa sitten. 

Vuosia sitten, kun itse kävin tätä byrokraattista helvettiä läpi ja valitin siitä eräälle ystävälleni, joka on hyvin vakavarainen ihminen. Hän on myös käynyt elämässään läpi vaikeita asioita.

Hän sanoi minulle kuolemattoman lauseen: 

Silloin kun on vaikeaa, eivät setelit sinua kädestä pidä!