Armorikas elämäntaival

Eilen pääsin pitkästä aikaa viikonloppuun kuuluvaan rentoon olotilaan ja tunnelmaan, kunnes yö toi taas mukanaan asioita.





Heräsin yöllä huutoon. Samassa alkoi kovaäänisestä kaikua pelastushenkilön / viranomaisen käskytystä, ettei parvekkeelta saanut hypätä.





Tottakai säikähdin tilannetta, mutta tiesin, ettei nyt ole hätää, koska auttajat ovat jo paikalla. Kuulin kyllä tämän kovaääniseen puhuvan henkilön hädän, tilanne taisi olla todella tulenarka.





Pohdin siinä mielessäni, että toivottavasti kukaan ei ole niin hullu, että menee omalle parvekkeelleen tiirailemaan tapahtumia, ja mahdollisesti näin provosoi tilanteen kärjistymään niin, että henkilö pääsee hyppäämään tai putoamaan.






Valitettavasti voin todeta, että tässä ei ole mitään uutta. Olen kohta 10 vuotta asunut tässä talossa ja tämä oli jo 8. kerta, kun näin käy.






Onneksi tälläkin kertaa tilanne päättyi sikäli onnellisesti, että henkilövahinkoja ei tullut.





Pohdin vain, että jos mikään ei muutu ja asialle ei mitään tehdä, joku tässä suunnitelmassaan vielä valitettavasti onnistuu.

Asia ei kuitenkaan saisi olla näin.

Ei pitäisi voida olla mahdollista, että ainoa vaihtoehto mille tahansa asialle on kuolema. Ja vielä ennenaikainen kuolema.

Kukaan ei voi mennä sanomaan sitä, mitä toisen tulee kestää ja mitä ei.

Onko tähän kuitenkin olemassa jokin keino, jolla tämän elämä-kuolema vastakkainasettelun voisi purkaa?

Ihmisellä, joka aikoo henkensä riistää on siihen yleensä jokin syy.

Miten tähän syyhyn voi vaikuttaa? Miten siltä voidaan viedä valta? Millä tavoin asiaa voisi helpottaa tai sen voisi ratkaista, jotta elämä säilyy ja jatkuu?

Elämä itsessään on hyvin kallisarvoinen asia. Elämä sisältöineen voi taas olla yksilölle hyvinkin vaikeaa. 






Meidän pitäisi löytää siihen sisältöön se ratkaisu, jolla asioita voisi helpottaa, ratkaista tai muuttaa, jotta meidän ei tarvitse itsessään elämään puuttua. 






Jokainen meistä on syntynyt tähän maailmaan. Meillä jokaisella on biologiset vanhemmat. Jokaikisen ihmisen syntymä on tuottanut iloa jollekin. Vauva on hyvin konkreettinen symboli sille, mitä me viattomana, hauraana ja suojeltavana elämässä pidämme.

Meistä jokainen on ollut jossain vaiheessa vauva. 

Meissä on sisäsyntyisesti se voima, joka pitää elämänliekin voimissaan. 

Tämä koskee samalla myös päihteiden käyttöä. Viihdekäyttö on aivan eri asia, kuin käyttää niitä elämän sisällön turruttamiseen.






Koskaan omaa elämää, siis elämää, koskevaa päätöstä ei pitäisi tehdä hetken hurmassa, eikä päihteiden tai lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Se voi olla melkoinen virhearvio, jota ei enää voi korjata eikä perua.






Tuskaa voidaan hoitaa monella eri tavalla. Sitä voidaan lievittää monella eri tavalla. Mikä sopii kenellekin, riippuu tietenkin yksilöstä.

On siis kysyttävä itseltään, haluaako tosiaan luopua elämästään ja lopettaa kaiken tähän, vaikka edessä voisi olla vielä vaikka mitä koettavaa, niin hyvää kuin huonoakin, vai onko olotila sellainen, että haluaa VAIN tuskan ja vaikeuksien loppuvan?

Väsyminen elämän sisältöön on AIVAN ERI ASIA, kuin halu kuolla.