2 viikkoa ja 4 päivää sitten lähtökohdat muuttuivat jälleen. Liukastuin ja kaaduin ulkona.
Samassa kun tajusin makaavani maassa, tiesin, että nyt muuttui tilanne taas radikaalisti.
Emme ole Dankon kanssa päässeet kauaksi reiden repeämisen takia, mutta olimme noin 300 metrin päässä talon ulko-ovelta. Kun pääsin maasta ylös, matka tuntui aivan mahdottomalta. En tiennyt, miten pääsemme takaisin.
Jalka, josta reisikin repesi, ei kestänyt painoa laisinkaan. Koetin kontata, mutta sekään ei onnistunut. Siinä makasin maassa, pakkasessa, kovissa kivuissa,- autoja kulki ohi tuon tuosta, mutta kukaan ei tullut auttamaan.
Kunnes pelastava enkelimme saapui. Naapuritalosta oli nuori herrasmies menossa kauppaan ja hän pysähtyi heti auttamaan meitä.
Koetimme käsikynkkää kävellä muutaman askeleen, kunnes totesimme, ettei se luonnistu. Minulla alkoi olla jo kivusta johtuva shokki päällä, ajatus ei kulkenut ollenkaan.
Mutta auttajallamme ajatus luisti. Hän toimi oikein rauhallisesti ja lähti etsimään heidän talostaan potkurin. Sen hän löysi. Minä sain yläkropan painon potkurin päälle ja vaurioituneen jalan jalakselle. Hän talutti Dankon, ja saattoi meidät ulko-ovelle saakka.
Se oli meidän pelastuksemme. Sydämellinen kiitos auttajallemme!
10 tuntia kaatumisen jälkeen ja itse tehdyn ensihoidon jälkeen ymmärsin, että iskiashermo oli ottanut osumaa. Pari tuntia tämän oivalluksen ja hermon hoidon jälkeen tilanne pääsi hieman rauhoittumaan.
Kivut ovat olleet aivan omaa luokkaansa.
Ensimmäisen viikon liikkuminen tapahtui pelkästään kontaten, tai oikeastaan käsillä vetäen viltti polvien alla, koska jokainen liike teki hyvin kipeää vaurioituneeseen jalkaan. Jakkara oli myös hyvänä apuna.
Kunnes toisen viikon perjantaina, eli 11 päivää kaatumisesta huomasin jalan olleen nivusen kohdalta sijoiltaan.
Mistä sen tiesin?
Siitä, että tapahtui luonnollinen manipulaatio ja jalka meni paikoilleen. Valtava paineentunne helpotti välittömästi, ja jäi enää pinnallinen hermokipu ja lihaksen oma kipu.
Sen jälkeen olen kävellyt jakkaran kanssa.
Minä kun olen vaativaa sorttia itseni suhteen, mielestäni tällä viikolla olisi pitänyt jo askeleiden ottaminen onnistua ilman suurempia kipuja.
Kuitenkin jalka meni takaisin paikoilleen vasta 6 päivää sitten, joten ehkä kuitenkin annan armoa itselleni tässä asiassa vielä hiukan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti