Kummajainenko?

Kävimme tänään torilla. Tavoite saavutettu. Vähän arvelutti, kuinka selviämme korvieni osalta, kuulenko kaiken tarpeellisen, ja saanko ostettua ne , mitä menemme hankkimaan.

Mansikat ja vadelmat ostettu. Ja kuulokin toimi oikein loistavasti.

Jopa niin loistavasti, että aloin toivoa, etten olisi kuullut ihan kaikkea.

Olen alkanut ymmärtää, miltä julkkiksista tuntuu. No, minä en ole julkkis, enkä sellaiseksi halua, mutta jonkinlaiseen friikki-kerhoon me Dankon kanssa kuulumme.







Herätämme jatkuvasti huomiota, kun liikumme rattaiden kanssa. Siinä ei olisi mitään ongelmaa, jos huomiot olisivat myönteisiä. Mutta valitettavasti myönteiset huomiot saa laskea yhden käden sormilla.






Tänään kuitenkin erään rouvan kommentti sai vereni kiehumaan.







Kun olin suorittanut ostotapahtumani, niin hän tuli luoksemme naureskelemaan, että jopas on koiralla kyyti.







Totesin tähän; kulkupeli jokaisella omanlaisensa. Toiset ajavat polkupyörällä / autolla, me kuljemme näin.








Hän kuitenkin jatkoi kummasteluaan ja naureskeluaan. Ja totesi: taidat vaan harjoitella näin tulevia lapsia varten, että sitten osaat.






Naps. Jokin hermo räjähti poikki meikäläisen neutraalissa suhtautumisessa. En osannut sanoa muuta, kuin hyvää päivänjatkoa, ja poistuimme paikalta.






Kommentti itsessään antoi ymmärtää, että VAIN äideillä on oikeus kuljettaa rattaita. Ja VAIN lapsilla on oikeus kulkea rattaissa.

Millä oikeudella ihmiset kommentteineen ja oletuksineen puuttuvat täysin vieraan ihmisen elämään?

Kummallista kyllä, kommentti lapsista ei saanut mitään tunnetta aikaiseksi. Vaan oletus siitä, että en ole mitään, jos minulla ei ole lapsia.









Olen tehnyt rauhan ja sovinnon sen asian kanssa, että biologista lasta minulla ei ole, eikä sellaista tule. Jokainen blogia seurannut varmasti ymmärtää syyn, eikä sitä enää tarvitse erikseen perustella. 








Kummastelen kuitenkin sitä itseisarvoa, joka tässä maailmassa tiukasti istuu, että naisen on oltava äiti.

Biologisuus ei kenestäkään vielä äitiä tai isää saati kasvattajaa tee. 

Miksi kukaan ei kyseenalaista sitä, että millainen kasvattaja se synnyttänyt nainen oikein on?

Ihailen suuresti niitä henkilöitä, jotka kokevat lapsen kasvattamisen eräänlaisena luottamustoimena tai kunnia- asiana. He ovat saaneet vastuulleen kasvattaa uuden ihmisen tähän maailmaan. Ohjata hänen arvojaan, ja seurata hänen kehittymistään ihmiseksi, yksilöksi - sekä valmentaa häntä elämään ja pärjäämään tässä maailmassa. Kannustaa tätä yksilöä luomaan oma tiensä ja etsimään omat vahvuutensa. 





Opettaa valintojen tekemistä. Seurausten puntaroimista ja niiden kohtaamista. Ottamaan huomioon niin kanssaeläjät kuin ekologiset tekijätkin. Opettaa ymmärtämään, että elämä on se, joka ottaa ja antaa, mutta se on suurin kasvattaja.










Toisaalta ihailen suuresti niitä henkilöitä, jotka uskaltavat olla omia itsejään ja todeta, että lasten kasvattaminen ei ole heidän juttunsa. 









Ja toisaalta ihailen niitä henkilöitä, jotka lapsen syntyperästä tai olosuhteista huolimatta haluavat ottaa toisen henkilön lapsen kotiinsa ja tarjota turvallisen kasvuympäristön sekä luoda siteen lapseen, joka ei ole biologinen.









Minäkin halusin jossain vaiheessa lasta. Kovastikin. En kuitenkaan halunnut lasta noiden edellämainittujen asioiden takia, vaan sen takia, että minulla olisi joku, joka on omaa perhettä ja joku, joka rakastaisi minua.







Ja tämähän on täysin väärä lähtökohta hankkia lapsia. Ei ole oikein langettaa kenellekään syntymättömälle lapselle semmoista velvoite-taakkaa, johon lapsi ei pysty välttämättä vastaamaan. Odotukset eivät tällaisissa lähtökohdissa ole realistisia, eivätkä reiluja lasta kohtaan.

Kasvattajan vastuu, mitä se on?

Lähteekö kasvattajan vastuu kasvattajan omista tarpeista, vaiko kasvatettavan tarpeista?

Palatakseni vielä omaan hermostumiseeni. Minun on aivan turha menettää hermojani sen suhteen, että tämän kyseisen rouvan arvot ovat eri luokkaa kuin minun.





Itse määritän itseni ja oman arvoni. 





Minun mielestäni kukaan toinen henkilö -olipa lapsi tai aikuinen- ei voi määrittää yksilön arvoa henkilönä, eikä olla vastuussa siitä.








Tulin ajatelleeksi, että asummeko liian pienellä paikkakunnalla, kun jatkuvasti saamme vastata tähän erilaisuus-kysymykseen. Pohdiskeltuani asiaa, tulin siihen tulokseen, että ei paikkakunnan koko määrää henkilön oman tietoisuuden laajentamisesta. Jokainen yksilö missä maailman kolkassa tahansa kantaa vastuun omasta kehityksestään.







Mutta maailman kaikkia lapsia ajatellen, jos voisin jotain toivoa, niin toivoisin meille kaikille aikuisille lapsien kasvatukseen soveltuvia lähtökohtia, jos lapsia halutaan. Tai vastaavasti vastuullisia valintoja, jotta yksikään lapsi ei jäisi ilman turvallista kasvattajaa.