Toivon löytyminen

Päässäni

on kaikunut viime päivät eräs sana, joka on tarttunut korviini kipuryhmässä. Sana on toivo. Ihmiset haluavat elämäänsä toivoa. 

Karkeasti ajatellen miksipä ei, kuka nyt sitä ei haluaisi. 

Kuitenkin jäin miettimään mitä tuo sana oikeasti tarkoittaa ja pitää sisällään? Onko se jotain ulkopuolelta tulevaa? Mennäänkö kaikki porukalla ulos huutelemaan; Toivo, Toivo, missä on se Toivo? Vai tilataanko postimyynnistä 3 kiloa toivoa ja jaetaan se sitten kristillisesti kaikkien kesken?

Mitä sana toivo meille itse kutaleellekin tarkoittaa? Tätä olisi ehkä jokaisen syytä pohtia.

Tarkoittaako se sitä, että ei halua tuntea epävarmuutta? Ei halua tuntea pelkoa? Ei halua tuntea riittämättömyyttä? Ei halua tuntea vihaa? Tai ei halua tuntea kipua? Tai jotain muuta kenties?

Ajattelen, että toivo koostuu monista asioista. Se tulee siitä, että ratkoo asioita pienissä paloissa. Epävarmuus usein poistuu sillä, että esimerkiksi kipupotilaana etsii itse tietoa asiasta ja pyrkii ymmärtämään sitä mitä kehossa tapahtuu. Voi tähän pyytää apua myös terveydenhuoltohenkilöstöltä. 

Pelko, tuo voimakas seuralainen. Mitä pelätään? Mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Jos pahin tapahtuu, kuinka siitä jatketaan ja sen kanssa eletään? 

Riittämättömyydentunne. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että emme koe olevamme tarpeeksi hyviä. Tilanteesta/asioista ei ole tarpeeksi tietoa/osaamista kannettavaan vastuuseen/ odotuksiin verrattuna. Miksi riittämättömyyttä koetaan? Mitä voi tehdä, jotta omasta elämästä tulee mielekästä? Mitä toimenpiteitä tämä vaatii?

Viha. Se tie on jokaisen kipupotilaan kuljettava. Mistä se koostuu? Kenelle ollaan vihaisia? Kuinka paljon vihaa itseään? Miksi minulle kävi näin- kysymyksen sijaan voisi yrittää liennyttää asiaa kysymyksellä: Miten muutan elämääni ja ajatuksiani, jotta selviän? Mitä tämä vaatii?

Ja tuo kipu. Jokainen varmasti jossain vaiheessa tai ainakin aika-ajoin toivoisi olevansa kivuton. Tähän on kuitenkin olemassa se hyväksymisen tie, joka vaatii paljon, mutta antaa myös paljon. Sen hyväksyminen, että kipu on osa elämää ja osa itseä valjastaa käyttöön sellaisia voimavaroja jotka tekevät elämänlaadusta mielekästä tai ainakin mielekkäämpää. Tässä kohtaa voisi myös miettiä, mitä kipu antaa? Jos olisin kivuton, kuinka elämäni muuttuisi? 

Näitä asioita pohtimalla ja ajatustaan ohjaamalla olen aivan varma, että jokainen voi toivonkipinän sieltä elämäänsä löytää. Samalla voi löytyä kaikkea sellaista uutta ja ihmeellistä, mitä ei ole ennen edes osannut ajatella. Saati edes haaveilla. Ihmisellä on ihmeellinen sopeutumisen kyky, sen voi valjastaa palvelemaan myös omaa kehitystään.

Voimmeko siis jatkaa laulua, että Siellä Siellä se Toivo on?

Jukka Poika - Potentiaali