Oikeutta ja itsetutkiskelua

Hei vaan ja terkkuja täältä itsetutkiskelun maailmasta.

Olen viime päivinä joutunut pohtimaan omaa suhtautumistani moraalisiin asioihin. 





Vaikka olen valmennuksen ammattilainen, siltikin, kun mennään todella syvälle niihin perimmäisiin arvoihin, jotka meitä ohjaavat, ei ajatustyö ole minullekaan lasten leikkiä.







Olen joutunut erään tahon vääryyden kohteeksi. Muotoillaan se nyt niin, että tämä taho on saanut rahallista hyötyä, kun ovat toimineet ihan lain mukaan väärin, ja minä olen se taho, jonka rahoista on kyse.







Jouduin turvautumaan ihan lakiapuun.






Henkilökohtainen oikeudentajuni kertoi minulle, että nyt tämä tilanne ei ole oikein, eikä mene oikein. 






Kuitenkin kyseinen taho, joka vääryyttä teki, yritti painostaa minua ajattelemaan heidän haluamallaan tavalla.






Oma tunteeni oikeasta ja väärästä oli kuitenkin niin vahva, että turvauduin lakiapuun, jotta sain selville, mitä pitää tehdä ja miten tämä lain mukaan menee.







Asianajaja otti hyvin kantaa asiaan ja kertoi minulle, mitä kannattaisi tehdä.







Hän kertoi minulle toimintamallista, joka olisi hänen mielestään ollut hyvä tapa edetä tässä asiassa.






Kysyin hölmistyneenä jo keskustelun aikana asianajajalta, että voiko näin tosiaan tehdä. Toimintamalli nimittäin oli minulle aivan vieras.

Vaikka toimintamalli oli vieras, se kuitenkin avasi ajatustani enemmän ajattelemaan asiaa laajemmin, sekä lujittamaan sitä, mitä minä oikeasti tästä asiasta sisimmässäni ajattelen, ja mikä on minun oikeudentajuni mukaan oikea tapa toimia.

Hän puhui minulle minun omasta hyödystäni ja toimintamallista, joka takaa minulle hyötyä.

Ymmärsin kuitenkin, että minulle ei merkitse se, mitä hyötyä minä saan, vaan miten asia on oikein.

Tämä voi kuulostaa joistain ihmisistä todella oudolta.




Kuitenkin minun ajatusmaailmani toimii niin, että jokaisella meillä täytyy olla jonkinlainen sisäänrakennettu oikeudentaju.






Toisilla tämä on vahvempi kuin toisilla, ja joillakin se koskee vain niitä, joiden asiat koskettavat itselle tärkeitä ihmisiä, eläimiä, asioita, ajatusmalleja tai niin sanottua lähipiiriä.

Minä kuitenkin ajattelen, että se koskee meitä jokaista. Jokaisella meistä on jokin raja, joka kertoo sen, mikä on oikein ja mikä väärin.

Jossain vaiheessa meistä jokaisesta löytyy murtumispiste. Tämä piste määrittää sen, missä valossa me ajattelemme minkäkin rikoksen. 

Meillä on olemassa laki. Meillä on olemassa moraali.






Kuitenkin näiden kosketuspinnat voivat olla hyvinkin joustavia. 






Moraalia voidaan venyttää ihan äärimmäisyyksiin, jos kyseessä on siitä itselle saatava ja perusteltavissa oleva hyöty.






Samoin laki voi olla tulkittavissa hyvin monimuotoisesti.

Ja tämä on asia, josta minun maailmani muodostuu. Ihmisistä, jotka osaavat tunnustaa ja tunnistaa sen, mitä on tehty väärin ja miksi sekä ottaa vastuun siitä, mitä on tehnyt.

Suurin tavoitteeni tässä omassa asiassani, josta välitän kaikkein eniten, on se, että se oikeudentaju, joka kertoo heidän tehneen vääryyttä, löytyy sieltä heistä ihmisinä.







Ihminen, joka ei vielä ole aivan paatunut, yleensä säikähtää tätä pistettä ja tunnustaa, mitä on tullut tehtyä. Itseasiassa paatuneilla rikollisillakin on jokin piste, joka menee heidän moraalinsa yli ja siitä sitten mahdollisesti jaetaan oikeutta.







Jos joku on katsonut draamaa televisiosta, yleensä sellaisissa sarjoissa, joissa tunnustus halutaan saada, uhataan ihmistä väkivallalla, tai pahoinpidellään. Vastaavasti myös käytetään joitain psykologisia kiristyskeinoja, jotta haluttu vastaus saadaan. 






Tai ihan oikeassa maailmassa käytetään tunteita sotkemaan asiaa ja oikeuttamaan omaa tekoa, tai syyllistämään vastapuolta. Lisäksi hyvin usein eriydytään ihan koko aiheesta ja aiheen ulkopuoliset asiat vievät huomion siitä itse asiasta ja sitten ollaan ihan solmussa, eikä enää muisteta asiaa, joka piti selvittää ja jonka rikollisesta toiminnasta alunperin oli kyse. Ns. eksytetään toinen ajattelemaan aivan muuta ja puolustamaan itseään, jotta voidaan hallita pelolla, ja ohjailla vastapuolta.





Minä en kuitenkaan usko äärimmäisyyksiin. Eikä tässä omassa ajatusmallissani ole kyse mistään tällaisesta.

Kyse on siitä, että ihminen itse ymmärtää. Itse kohtaa tämän pisteen itsessään.

Millä se sitten saavutetaan?

Menemällä ihmisen iholle. 

Ei tietenkään konkreettisesti käydä ketään käpälöimään, vaan kohdataan asiat sellaisinaan.

Mitä se sitten missäkin asiayhteydessä tarkoittaa, en osaa sitä vielä määritellä.

Ihminen voi saada aikaan paljon tuhoa. Se voidaan kuitenkin eri oikeusasteissa määritellä eri tavoin. Lisäksi asioita, jotka ovat vaikuttaneet asioihin voidaan vääristellä ja jättää pois. Näin ollen tuomiot voivat olla tulkinnanvaraisia.






Kuitenkin, jos ihminen kohtaa oikean totuuden, sen pisteen, jossa hän määrittää myös omat tekemisensä oman moraalikäsityksensä mukaan vääriksi, niin silloin tuloksena voi olla ihan oikea tuomio, oikeista asioista sekä ihmisen oma mahdollisuus kohdata tekemänsä vääryys ja mahdollisuus sen sovittamiseen.







Tiedostan itse, että tämä on ajatusmalli voi kuulostaa hyvin naiivilta. 







Ymmärsin, miksi en ole lähtenyt lukemaan lakia, vaikka se suuri intohimoni onkin. Minä en kertakaikkiaan voisi puolustaa sitä, joka on tehnyt väärin.




Minä olen se, joka tahtoo saada selville oikean totuuden. Ja oikea totuus -puhdas, paljas- totuus ei koskaan taivu kompromisseihin, eikä selittelyille ole sijaa.