Draamakerroin

Olen kokenut oivalluksia. Olen kokenut henkilökohtaista kasvua ja olen saanut lujitettua sen kasvun kestävän kehityksen muotoon.





Samalla olen tahattomasti tullut tehneeksi ihmiskokeen.






Kaikki alkoi siitä, kun meidän asuntoon alkoi vedentulo takkuilla kaksi vuotta sitten. Ilmoitin asiasta eteenpäin, kuten kuuluu, mutta yllätys yllätys, minua ei kukaan ottanut tosissaan. Kun vikaa EI VOI olla, sitä ei silloin ole.





Loukkaannuin ihan suunnattomasti. Mielestäni asiaa olisi pitänyt seurata ja tutkia pidemmällä aikavälillä, eikä vain olettaa minun puhuvan puppua. Sain sen käsityksen, että minua pidettiin jonkin sortin hulluna ja huomionhakuisena.






No, ongelmahan ei minun ja meidän arjestamme poistunut tällä, vaan minun ja Dankon piti sopeutua. Olin tällöin vielä kuumeessa ja muutenkin huonommassa kunnossa, eikä energiaa olisi enää yhtään riittänyt, eikä sitä riittänyt, tämän asian jankkaamiseen.





Meidän piti siis sopeutua, ja toimia tilanteen sallimissa puitteissa. 






Me saimme arkemme kuitenkin toimimaan. Minun tapani kun on toimia, eikä jäädä manailemaan tilannetta.





Hyväksyin sen, että asiasta vastuussa olevat henkilöt tekivät omat valintansa.






Asia tuli kuitenkin ajan myötä ihmisten kanssa puheeksi. Vedenkulutus on kova puheenaihe varsinkin kun vedentasauslaskut hipovat pilviä.






Samaisessa yhteydessä tuli puheeksi meidänkin lasku, kun ihmettelin isoa laskua ja perustelin sitä sillä, että meille ei aina tule vettä. Havainnollistin sitä sillä, että oli aika jolloin kävin suihkussa noin 3 viikon välein. Muutoin peseydyin pesulappujen avulla. (Tämä vinkkinä CRPS-potilaille, jos iho ei kestä suihkun painetta).







Kukaan ei ottanut kantaa asiaan. Eipä yllätä. Kukaan muu kun ei koe samaa asiaa, niin se ei kosketa.






Järkytykseni oli aika sanoinkuvaamaton, kun tästä yhdestä asiayhteydestään irroitetusta lauseesta alkoi vyöryä melkoinen lumipallo.






Juorumylly alkoi jauhaa. Draamakerroin oli käytetty. Juoru kertoi mitä ihmeellisempiä asioita minusta, joka en käy kuin 3 viikon välein suihkussa. Mitä enemmän juttu levisi, sitä enemmän se värittyi.






Kukaan vaan näistäkään minun tilannettani draamakertoimella tuomitsevista ihmisistä ei tullut kysymään minulta itseltäni, jos tilanne huoletti. Se, mitä juorut kertoivat oli absoluuttinen totuus.






Tämä päättyi osaltani lopulta siihen, että sain puhelinsoiton sosiaalitoimesta, kun joku oli nämä juorut sinne totena kertonut ja vielä värittänyt itse asiaa lisää. 





Sosiaalitoimen kunniaksi täytyy kyllä sanoa, että he pyysivät mitä nöyrimmästi anteeksi. Heidänkin kun on pakko tarkastaa kaikki vihjeet, jotka sinne tulevat. Kiitin heitä kuitenkin siitä, että tekevät työnsä, vaikka se oli minulle hyvin nöyryyttävää.







Ihmiskokeen lopputulema: Totuudella ei ole mitään merkitystä, jos sitä on edes olemassa. Asioiden kyseenalaistaminen ei käy edes mielessä, koska draamakerroin asiassa saa sen tuntumaan jännittävältä. Voit paheksua tai tuomita jonkun toisen elämää, koska tällä henkilöllä ei ole sinulle mitään arvoa, ei edes lähimmäisen muodossa, sanan kristillisessä merkityksessä.





Voit spekuloida ja kehitellä juonenkäänteitä ihan kuin draamasarjoissa ikään. Se on viihdettä. Se on oman egon nostamista tai oman arvon nostamista toisen yläpuolelle. Siinä saa tuntea olevansa parempi verrattuna toiseen.






Se voidaan pukea monin tavoin. Voidaan esittää olevansa huolissaan draamalla sävytetyn henkilön tilanteesta. Tai halutaan jopa auttaa, mutta se tehdään niillä draamakertoimen ehdoilla, eikä tilannetta arvioda niiden oikeista lähtökohdista.

Kuka tällaisesta tilanteesta kantaa vastuun?

Jos totuus on vaihdeltavissa oleva tai 

tulkinnanvarainen, 

miten me voimme elää ja kehittyä?

Mikä on totuuden arvo?

Mikä on sinun draamakertoimesi? 

Miten sinä reagoisit tällaiseen tilanteeseen omassa elämässäsi?

Minä en sietänyt ollenkaan tällaista menettelyä. Enkä edelleenkään siedä. Kenelläkään ei ole sellaista oikeutta puuttua toisen henkilön elämään.





Minut on kasvatettu siihen ajatukseen, että kaikki on minun syytäni. Se ajatusmalli on ollut syvään juurtunut minussa. Ensimmäinen reaktioni olikin, että olin epäonnistunut jotenkin.






Asiaa kuitenkin pidempään pohdiskeltuani tulin siihen tulokseen, että minä en voi mitenkään olla draamakertoimiin syyllinen.






Oivallus jatkoi matkaansa kohti kestävää kehitystä ja uusien ajatusmallien luomista sekä niiden opettelua ja sisäistämistä.






Eilen huomasin ilokseni sen, että suora paheksunta vasten kasvojani ei aiheuttanut enää minkäänlaista reaktioita huonommuuden tunteeseen. Hymyilin ja vastasin asiaan neutraalisti, enkä jäänyt enää pohtimaan erilaisuuttani.






Jokaisella on oikeus ajatella niin kuin haluaa. Jokaisella on myös oikeus olla eri mieltä. Jokaisella on myös oikeus paheksua erilaisuutta. 






Meillä jokaisella on kuitenkin mahdollisuus kehittyä. On mahdollisuus tehdä omasta elämästään niin jännittävää tai korkealentoista ettei tarvitse muita ihmisiä käyttää tikapuinaan matkalla oman elämänsä hyväksymiseen.

Malja erilaisuudelle, ja rohkeudelle olla käyttämättä valta-asetelmia ollakseen oma itsensä.