Olin viikko sitten terveydenhoitajan pakeilla. Pakollinen käynti, joka nyt koronan vuoksi siirtyi keväältä.
Olin kuitenkin vielä etävastaanotolla, joka on minun mielestäni upeaa kehitystä maailmassa noin yleensäkin. Minä arvostan kovasti tällaista palvelua.
Kokemus sinänsä oli minulle aika rankka henkisesti.
Lähete, johon oli kirjattu koko historia, oli lähetetty jo viime vuoden puolella. Olin siis siinä uskossa, että heillä on minusta kaikki perustieto.
Kuinka ollakaan, sähköisesti lähetetty tieto oli kummallisesti kadonnut matkan varrella, ilmeisesti tulostusvaiheessa. Näin ollen hoitajalla oli 2 riviä tietoa minusta, kun tapaamisemne alkoi.
Jouduin siis yllättäen tilanteeseen, jossa muistinvaraisesti jouduin käymään läpi koko 12 vuotisen taipaleeni.
Minusta on tullut ihan amatööri tässä asiassa. Kun ei tarvitse jatkuvasti kerrata sitä, mitä kaikkea on läpikäynyt, niin asiat eivät muistukaan enää niin kirkkaina mieleen.
Minä en myöskään jokaiselle vastaantulijalle HALUA kertoa näitä asioita, ihan itseni hyvinvoinnin vuoksi, että myös koen näistä asioista puhumisen niin henkilökohtaiseksi, että vetelen aika lailla mutkia suoriksi.
Ihan jo senkin takia, että näistä puhuttaessa kanssaihminen yleensä järkyttyy. Siksi siis jatkuvaa kertaustakaan ei tule.
No, sain kuitenkin kerrottua asiat ainakin suurinpiirtein oikein.
Jouduin kuitenkin palaverin päätteeksi lukemaan kaikki tutkimustulokset ja lausunnot, jotka minusta on vuosien saatossa tehty, ja lähettämään ne eteenpäin.
Se oli rankin osuus. Niitä lukiessa itsellänikin kävi mielessä, että kuinka ihmeessä sitä on vielä hengissä..
Puhumattakaan siitä, miten vaikeita ja rankkoja asioita sitä on läpikäynyt.
Kaikkein eniten järkytti se, että löysin syömistäni koskevan lausunnon vuodelta 2015, jossa todettiin, että syöminen ei tule minulla milloinkaan onnistumaan normaalilla tavalla.
Tämähän tarkoittaa sitä, että syömisen onnistumisen eteen on tehtävä aivotyötä ja nähtävä vaivaa ihan koko loppuelämän ajan.
Näinhän se järjellä ajateltunakin on. Mahdotonhan se on muuksi muuttaa sitä, mikä ei luonnostaan onnistu. Tämäkin kesä on syömisen suhteen näyttänyt sen, että herpaantua tässä asiassa ei saa. Ajatus tekemiseen on oltava mukana kaiken aikaa.
Minulle jäi tästä vastaanotosta sellainen tunne, että jotain tärkeää meni ohi. Jokin jäi kaihertamaan, mutta en heti keksinyt mitä se voisi olla.
Kertasin tapahtumaa eilen mielessäni ja luin tuota lausuntokansiotani uudestaan läpi. En vieläkään saanut kiinni siitä, mikä ei täsmännyt.
Kunnes tänä aamuna heräsin ja siinä samassa sen ymmärsin.
Minulle on tehty kattavat allergiatestit ja olen allerginen vaikka mille, mutta suurimpana asiana, joka sieltä nousee, on nukutusaine, jota vaikka leikkauksissa käytetään.
Terveyshenkilö kysyi minulta, että onko minulle tehty mitään operaatioita koskaan, koska olen allerginen nukutusaineelle?
Ei ole, vastasin.
Tämä asia se oli, joka jäi mieltäni kaihertamaan.
Aina täytyy olla ensin altistus, jotta voi allergisoitua.
Olen tilannut kaikki omalla nimelläni ja tietysti henkilötunnuksellani olevat sairaskertomukset koko elämäni ajalta.
Luin kaiken kahteen kertaan läpi. Minulle EI OLE koskaan tehty mitään operaatiota, eikä käytetty nukutusta.
Tänä aamuna siis heräsi kysymys
siitä, missä olen altistunut aineelle?
Miten?
Koska?
Miksi? 🤔
 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti