Tänään
alkoi ansaittu joululoma. Joku voi ehkä miettiä, miten ihmeessä ihmisellä, joka ei ole töissä, on lomaa.
- Helposti.
Loma tarkoittaa minulle vapaata kaikesta tästä normaalista rumbasta joka pyörii muutoin läpi vuoden. Viimeinen 8 kuukautta on elämässäni ollut yhtä pyöritystä. Huhtikuussa olin neurologisella osastojaksolla, jossa toimintakykyäni kartoitettiin fysioterapeutin, toimintaterapeutin, neuropsykologin ja neurologin toimesta.
Tästä seurasi sitten se, että aloitin uuden toimintaterapeutin kanssa ja aloitin myös musiikkiterapian, jossa kokeiltiin fysioakustista tuolia. Musiikkiterapia jouduttiin lopettamaan päällekäisyyden vuoksi muutaman käyntikerran jälkeen.
Kahden eri lääkärin tutkimukset, pään magneettikuvat ja kuntoutustukihakemuksen teko, olivat seuraavana vuorossa.
Näistä kun päästiin eteenpäin, alkoi yhteistyö psykologin kanssa. Samaan hengenvetoon sain kutsun myös reumapolille ja taas tapasin uuden lääkärin, toimialan ja sairauden.
Viimeisenä, muttei yhtään vähäisimpänä, tuli kuvaan mukaan ravintoterapeutti. Lisäksi kävin vielä eilen työvoimatoimiston järjestämällä lääkärillä työkykyarviossa.
Blaah! Kyllä on ollut aivokapasiteetti kovilla, kaikkien uusien lääkäreiden, terapeuttien, toimintatapojen, diagnoosien, toimintamallien, näkökulmien, pettymysten, järkytysten ja menneen kertaamisen kanssa (aina uudestaan ja uudestaan).
Fyysinen kapasiteetti on ollut aivan äärirajoilla uusien oireiden ja rankkojen kipukohtausten sekä rytmihäiriöiden ja aliravitsemuksen takia.
Mites sitten henkinen puoli? Vuoristorataa! Melkoista vuoristorataa. Olen joutunut kysymään itseltäni sen perimmäisen kysymyksen useaan otteeseen. Ai, minkä kysymyksen? No, tietenkin sen, taisteletko vai luovutatko?
Joskus on sellaisia hetkiä, että luovuttaminen tuntuu hyvin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Tuntuu kuin olet keskellä ulappaa ja olet vajoamassa pinnan alle. Kyse on siitä, jaksatko pysyä pinnalla. Sinä teet sen päätöksen, kukaan ei voi sitä puolestasi tehdä. Olen siis miettinyt moneen otteeseen, mitä teen. Kuitenkin vahva elämänliekki kumpuaa sisältäni ja tulee ajatus, että räpyttelee nyt sitten vaikka korviaan, mutta pinnalle on räpiköitävä. Koskaan ei tiedä kuka ajaa paatilla ohi.
Siis taistelen! En luovuta! Helppoa se ei ole, vaatii henkistä kestävyyttä. Välillä iskee turnausväsymys ja motivaatiota haetaan ihan joka tunti. Jos selvitään hengissä seuraavaan tuntiin, niin selvitään sitä seuraavaan myös.
Mutta eteenpäin on elävän mieli. Nyt kun rankka jakso on takana on helppo hengähtää ja hengittää. Aikomuksena on rentoilla oikein urakalla. Kerätä voimia alkavaa uutta vuotta ja tulevia koitoksia varten.
Rentoilu on aloitettu jo :) meditaatiota, valokuvia ja jalkahieronta. Tästä se taas elämä alkaa näyttää valoisammalta.
Haluan kiittää lämpimästi kaikkia kanssakulkijoita. ღ
Ihanaa lomailua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti