Mitä sinä sanot, oikeasti?
Kuinka käytäydyt kanssaihmisiä kohtaan, oikeasti?
Mitä hyvät tavat sinulle merkitsevät?
Miksi vastuullinen käytös on tärkeää?
Voin pojat ja margariinin tyttäret, millaisia tapauksia on taas viikkoon mahtunut.
Kyllä massasta poikkeavuus voi olla sitten - no- poikkeavaa. Sitä en kuitenkaan tiennyt, että massaan mahtuvalla on oikeus olla loukkaantunut siitä, että minä poikkean massasta.
Näin tarkemmin asiaa pohdiskeltuani, kai se ettei toinen ole samaa "sarjaa", jollain tavalla keikuttaa sitä massaan mahtuvan tasapainoa tai käsitettä tasapainosta.
Olimme ulkoilemassa Dankon kanssa kaikessa rauhassa hiljaisella kadulla mahdollisimman rauhalliseen aikaan päivästä. Seisoimme tien laidassa. Danko oli rattaissa ja minä seisoin siinä vieressä. Ihastelimme maisemaa. Samaa maisemaa ihasteli myös eräs nuori alakouluikäinen herra, jonka kanssa olimme hieman aiemmin jutelleet siinä saman maiseman ihailun lomassa.
En kuullut mitään, mutta yhtäkkiä huomasin sivusilmällä kun pyöräilijä tulee hurjaa vauhtia päälle. Säikähdin ihan tuhottomasti ja vaistomaisesti vetäydyin pois alta rattaiden suuntaan.
Ilmeisesti tämä herra, joka tätä kulkuvälinettä ohjasi, ei katsonut eteensä ja säikähti samalla tavalla kun minäkin, mutta onneksi emme ottaneet osumaa.
Reaktio asiaan oli kuitenkin jotakin sellaista, joka saa minut vieläkin pöyristymään. Hän huusi minulle jotain julkaisukelvotonta. Sen verran kommentoin sitä, etten ole moista "kehua" kuullut koskaan ennen.
Jähmetyin aivan suolapatsaaksi - niin säikähdyksestä, kuin hänen reaktiostaankin sekä siitä, että tämä nuori ihmisen alku näki ja kuuli kaiken.
Olen sen verran outo, että mielestäni meidän aikuisten tulee näyttää omalla käytöksellämme esimerkkiä vastuullisesta käytöksestä, vaikka lapset eivät meidän omia olisikaan.
Ja vastuullinen käytös kuuluu mielestäni meille kaikille aikuisille, vaikka lapsia ei lähistöllä olisikaan.
Siinä tapausta nieleskellessäni, tuli paikalle tietä kysyvä ihminen. En muista nykyään teiden nimiä ulkoa, joten tien neuvominen on vaikeaa. En saanut hetkeen sanaa suustani, vaikka yritin. Keho vaan ei toiminut halutulla tavalla yhteistyössä.
Tämä tietä kysyvä henkilö kuitenkin suuttui ja ärsyyntyi minuun.
Silloin koin jotain, joka pelasti uskoni ihmiskuntaan. Tämä nuori herra tuli avukseni kertomaan, että hän opastaa tädin oikealle tielle, koska hän tietää minne pitää mennä.
Kyyneleet asiasta tulivat vasta myöhemmin, mutta siinä hetkessä kiitin tätä nuorta ihmisen alkua moneen kertaan.
Toinen tapaus sattui ulkoa tullessamme kun olimme omalla ovella. Olin avannut oven ja päästämässä Dankoa rattaista ja valjaistaan, kun en taas kuullut mitään, mutta yhtäkkiä näin hahmon silmäkulmasta ja tämä tyyppi alkoi kovaan ääneen puhua takanani.
Säikähdin taas niin, että pulssia sai tasailla ihan jonkin tovin. Minä pyysin anteeksi, että säikähdin häntä, koska en kuullut.
Vastaus hänen puoleltaan oli, ärsyyntynyt murahdus ja elekieli. Samassa alkoi valitus jostain, mitä en ihan tarkkaan kuullut, mutta kun hän kääntyi minuun päin menivät sanat minullekin jakeluun asti.
"Sinulla on niin helppoa tuo liikkuminen kun on rattaat."
Siis katkeraan sävyyn. En oikein tiennyt mitä taas sanoa. Olisiko minun pitänyt tarjota hänelle rattaita, jotta hän olisi niiden kanssa voinut ulkoilla,vai mitä? Selvennyksen vuoksi kerrottakoon, että kyseinen henkilö on aivan terve liikunnallisilta kyvyiltään.
Pohdittuani asiaa muutaman tunnin tulin siihen tulokseen, että toivoisin erilaisia näköaloja kyseiselle ihmiselle. Jos ajatusmalli on pelkästään se, että kaikki mikä muilla on, on itseltä pois, ei elämä näytä juurikaan valoisalta.
Siinä vääristyy ihan kaikki. Elämää ei voi enää tulkita neutraalisti, vaan kaikki on menetyksen kautta koettua.
Mikä siihen sitten auttaa? Riippuu lähtökohdista. Ja riippuu siitä tiedostaako henkilö itse käytöksensä.
Ovatko hyvät käytöstavat tai niihin pyrkiminen sekä vastuullinen käytös liikaa vaadittu nyky-yhteiskunnassa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti