Oletko koskaan kyseenalaistanut omaa ajatusmalliasi johonkin asiaan?
Tai
vastaavasti oletko ollut ehdottomasti sitä mieltä, että ajatusmallisi on ainut ja oikea?
Me olemme niin oikeassa kuin väärässäkin, riippuu ihan siitä mistä asiaa katsoo.
Jos reagoimme asioihin pelkän oman henkilökohtaisen tunnepohjan perusteella, asia on silloin subjektiivisesti oikein. Ottaako se kuitenkaan huomioon kokonaiskuvan ja sen kolikon kuuluisan kääntöpuolen? Useinkaan ei.
Miten asiaa pystyy katsomaan vastapuolen näkökulmasta, jos ei ole samaa kokemuspohjaa?
Empatia. Sana, joka on syöpynyt mieleeni jo teini-ikäisenä tukioppilaiden kansainväliseltä leiriltä erään tehtävän yhteydestä, jossa ohjaaja pyysi minua selittämään tämän sanan, ja tiesin kyllä sen merkityksen, mutta en osannut sitä selittää nolostuneena 15 kesäisenä. Oppimiskokemus, joka ei hevin unohdu.
Tämä on siis kyky asettua toisen asemaan. Ja vaikka kokemus- ja tunnepohjaa asiaan ei olekaan, tämä on tietoista rationaalista yritystä asettua toisen asemaan.
Eräs opettajani tapasi sanoa melko usein; Vasta sitten, kun olet kulkenut 15 päivää toisen mokkasiineissa, voit ottaa kantaa asiaan.
Onhan se näinkin, mutta sillä erotuksella, että samanlainen tilanne ei koskaan voi olla kahdelle ihmiselle samanlainen.
Otetaan esimerkiksi sairaus. Sama sairaus kahdella ihmisellä, kuitenkin eriävät kokemukset. Yhteneväisyyksiä löytyy kyllä, mutta reaktiot riippuvat täysin aikaisemmin opituista ja koetuista asioista.
Nyt jos ei tarkastella tilaa, jossa empatiakyky puuttuu, vaan keskitytään siihen, että toinen ei halua asettua toisen asemaan, eikä halua ymmärtää,
Mitä silloin voi tehdä?
Tilanne voi olla hyvin hankala, koska puoli, joka ei halua ymmärtää voi reagoida asiaan hyvinkin voimakkaasti.
Silloin voi otsikon tapaan olla syytä olla välittämättä niistä voimakkaista reaktioista, jos se vaan mahdollista on.
Jos pystyy näkemään toisen syyt siihen, miksi haluttomuus ymmärrykseen on mennyt, niin sitä kautta voi tilannetta yrittää purkaa ja rakentaa yhteistä keskustelupohjaa. Mutta joskus tilanne voi olla myös niin tukala, että on parasta miettiä;
Onko ihmissuhde kaiken vaivan arvoinen?
Jokaisella meillä on oikeus omiin rajoihin. Ja hyvinvointimme turvaamiseksi meillä jokaisella on jonkinlaiset omat rajat.
Omien rajojen tunnistaminen, luominen ja niistä kiinnipitäminen myös kasvattavat kunnioitusta itseämme ja omaa minuuttamme kohtaan. Rajat voivat eri elämäntilanteissa myös elää.
Silloin kun meille tapahtuu elämässä vastoinkäymisiä, rajat voivat murtua tai ne voivat haurastua.
Esimerkiksi sairauden kohdatessa elämä on puntaroitava muutenkin uuteen uskoon, joten rajat voivat saada aivan uuden ulottuvuuden. Mutta tärkeintä on turvata oma hyvinvointi sekä mahdollisuus kuntoutumiseen tai jopa paranemiseen.
Onko sitten vastapuolella oikeus murmuttaa tästä asiasta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti