Tavatontako?

Kaatumisestani on aikaa nyt aika tarkalleen 1 vuosi ja 3 kuukautta. Kepeillä olen viuhtonut menemään nyt 11 kuukautta. 




Tänä aikana olen kohdannut hyvin paljon erilaisia asioita, kommentteja ja reaktioita. 





Kuitenkin näin ihmisenä, joka ajattelen ihmiset henkilöinä ja yksilöinä sen kummemmin kiinnittämättä huomiota sukupuoleen, olen joutunut nyt pohtimaan naisen asemaa.

Suorastaan järkytyin, kun sain kuulla erään miespuolisen henkilön tekemän analyysin meikäläisestä.

Avuton nainen.

Siis korostan, että jokainen saa olla ihan mitä mieltä huvittaa, mutta tosiasioihin olisi syytä myös perehtyä.






Oman mielenrauhani vuoksi minun oli selvitettävä, mihin hän oikein minua vertasi. Sain kuulla, että nainen nyt on aina avuton. Hän on siis kasvanut tällaiseen malliin, jossa nainen ei ole mitään.




Ja minä olen vielä sairas nainen, joten se yksistään jo tekee minusta avuttoman.

Justiinsa juu.

Olenkin pohtinut omaa kasvumalliani. Tekeekö kasvatus meistä tosiaan niiden ajatusten orjia, vai onko meillä itsellämme vaikutusmahdollisuutta siihen, miten me sukupuoliroolit ajattelemme?

Minulla on aina ollut roolimalleja elämässäni. Vahvoja naisia. Kuvaisin heitä mieluiten sanalla vahva. 

Kummitätini on ollut aina, jo pienestä pitäen minulle roolimalli. Olen ihaillut häntä aina. Hän on kaunis, osaava, tehokas, aikaansaava ja välittävä yksilö. 




Molemmat mummoni ovat olleet yrittäjiä. He ovat olleet niin sanottuja suvun matriarkkoja, niitä joiden sanaa kuunnellaan. 




Eräs täti, joka ei minulle mitään biologista sukua ollut, hän hiljaisella vankkumattomalla henkisellä vahvuudellaan opetti oman osansa, miten elämässä kannattaa toimia.




Ja myös ainoa lapsuuden aikainen ystäväni. Vahva ja itsellinen nainen. Aikaansaava, osaava, yrittäjähenkinen ja lämmin persoona.




Sekä eräs parturi-kampaaja, joka vaikutti lapsuuteeni hyvin voimakkaasti. Hän oli yrittäjien ykkönen, upea nainen, joka sai aikaan paljon asioita. 

Ja kaikki nämä naiset ovat, ja ovat olleet, myös äitejä sekä vaimoja tai puolisoita.

He ovat tehneet ja osa tekee edelleen paljon työtä, niin oman perheen, ystävien ja myös suvun eteen. En ole koskaan ajatellut, että vahva nainen olisi jotenkin ilkeä. 




En kyllä ole ennen tätä minua avuttomaksi tituleerannutta ihmistä kuullut sitäkään, että parisuhdetta tai perhettä olisi mahdotonta perustaa, jos nainen ei ainakin osaa tekeytyä avuttomaksi ja ohjailtavaksi.

Mahtaako sitten kyse olla siitä, että tässä tapauksessa miehinen itsetunto on kasvanut savijaloille?

Terveen itsetunnon omaava henkilö tuskin tarvitsee ketään ohjailtavakseen tai riippakiveksi. Silloin voi ajatus olla ennemminkin niin, että yhdessä tasavertaisina taaperretaan elämänmyrskyissä, ja jos aallot äityvät liian korkeiksi, seilataan niiden välissä. 







Harvoin itsekin kuulen myönteistä palautetta, mutta muutamia viikkoja sitten sain kuulla jotain niin kaunista, että häkellyin itsekin hetkiseksi. Eräs naapuritalon vanhempi emäntä, vahva nainen, tuli luokseni ja sanoi:




" Kyllä se tämä neiti on niin sisukas, että ilo on sitä katsoa. Hän on koko talven keppien kanssa käynyt kaupassa ja raahannut kauppatavarat, vaikka keli on ollut välillä ihan mahdoton ja tie erittäin liukas. Moni olisi luovuttanut, mutta ei tämä neiti."