Voihan väsymys. Olo on kuin keitetyllä spagetilla, veltto ja aivan voimaton.
Rutiinit, nuo jokaisen itseään kunnioittavan sairaan, sekä onnistuneen arjen aakkoset luovan peruspilarit. Ne tärkeimmistä tärkeimmät.
Sitten tulee jokin poikkeustilanne, joka sotkee nämä kultaakin kalliimmat rutiinit ja koko elämä on aivan kaaoksessa.
Jos asiaa yhtään ajattelee, eivät perusasiat, joihin lepo, ruoka, hengittäminen, mielen rauhoittaminen, liikkuminen jne kuuluvat, voi millään toteutua joka ainoa päivä, jos ei noudata niille luotua aikataulua, joka luo rutiinit eli toisin sanoen kehykset vuorokaudelle.
Yöuni on minulle pyhä asia. Yöunen määrää ei vähennetä tai sen laatua ei heikennetä ihan kevyin perustein.
Yöuni on keholle ja aivojen toiminnalle ratkaisevan tärkeää. Lisäksi väliin jäävillä tai vähäisillä /katkonaisilla yöunilla kun sattuu olemaan seurauksensa.
Ruokarytmi menee ensimmäisenä aivan sekaisin ohimolla jyskyttävän migreenin tuodessa mukanaan vatsassa vellovan huonon olon ja saa yökkäilemään pienimmästäkin ruoantuoksusta.
Kun ruokarytmi on sekaisin, päähän koskee ja on huonovointinen olo, yhtyvät muut kivut tähän kuorolauluun ja olo on sen mukainen. Tämä kun olisi ohi yhdessä päivässä, mutta valitettavasti rytmin korjaamiseen ja univajeen paikkaamiseen menee yleensä useampi viikko. Joten se tarkoittaa jostain asioista luopumista, jotta vointinsa saa taas itselleen normaalille tasolle.
Tämäkös minua kiukuttaa. Varsinkin kun kyse on jonkun toisen aiheuttamasta poikkeustilanteesta.
Kuluneelle viikolle näitä poikkeustilanteita on sattunut 3:lle yölle naapureiden yöllisen meluamisen toimesta.
Voiko näistä sitten valittaa?
En pidä siitä, että kenenkään elämään puututaan ihan kevyin perustein. Joskus sitä nyt vaan sattuu perheriita osumaan yölliseen aikaan, eikä ehkä huomata katsoa kelloa.
Ja baaristakin pitää saada tulla kotiin, vaikka nyt ovet välillä paukkuvat, kun se nyt voi sattua vahingossakin.
Hiljaisessa talossa ei ehkä tule ajatelleeksi, kuinka ääni kantautuu kauas ja kuuluvasti.
Näitä vahingossa tapahtuvia poikkeustilanteita kun sattuu ihan jokaiselle ihmiselle jossain vaiheessa elämää. Se on sitä normaalia elämiseen kuuluvaa ääntä.
Näin minä tämän asian käsitän. Kerrostalossa asuessa ei voi odottaa eikä vaatia täydellistä hiljaisuutta.
Mielestäni asiaan on syytä puuttua vasta sitten, kun asia on toistuvaa, eikä poistu, vaikka siitä kertoisi asianosaiselle itselleen.
Kuitenkaan tämä ei poista meidän kenenkään vastuuta siitä, että täytyy yrittää elää asumisyhteisössä asetettujen sääntöjen mukaan ja pyrkiä noudattamaan niitä.
Vaikka sitä ei itse kärsisi muutaman yön valvomisesta, voivat ne seuraukset olla hyvinkin vaikeat jollekin toiselle.
Meilläkin se tarkoittaa jo ihan minun oman tilani heikkenemistä, mutta se vaikuttaa myös Dankoon. Danko on rescuekoira ja sitä myötä hänellä on omat traumansa niiltä ajoita, kun eli vielä kadulla.
Danko on reagoinut nyt näihin kuluneen viikon yöllisiin kolinoihin unettomuudella ja pelko saa Dankolla aina vatsan sekaisin, joten vatsa kuralla tällä hetkellä, mikä aiheuttaa D:lle kipua.
Minulle luonnollisesti tämä tarkoittaa lisätyötä vielä oman pahan ja voimattoman olotilani lisäksi.
Se saa minulla verenpaineen nousemaan ja kattila uhkaa kiehua yli. Olen vihainen kuin persuksiin ammuttu karhu näinä päivinä.
Mutta ei auta jäädä manailemaan pimeyttä. Ensin on hoidettava Danko ja sitten oma tilanne. Dankolle vatsaa rauhoittavaa ruokaa, silityksiä ja ajatukset suunnattava tekemisen kautta muuhun. Lisäksi unta.
Itselleni tämän jälkeen vähän ruokaa, paljon juomista ja sitten lepoa. Ja todella toivon, että myös unta.
Rutiinit, saavutamme teidät taas tuota pikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti