Käytöskukkaset

Ihanaa, kun tuli viileämpi jakso. Univelkaa on sanut nukuttua pois.

Jalan kanssa edetään kovaa vauhtia. Eilen vaurioituneella jalalla pysyin pystyssä jo 3x 1 minuutti.

Se on todella paljon se. Ainoa ongelma siinä vielä on, ettei se ole kivutonta. Kipu vie vielä lopulta voiman.

Niinpä ostin jumppakuminauhan kuntouttamiseen. Huomenna saapuu, joten pääsen viikonloppuna testaamaan jalan lihaskuntoa.

Paloturvallisuus on puhuttanut tällä viikolla edelleen, koska lauantain tapahtumien selvittely on edelleen käynnissä.

Erään työtään tekevän ihmisen asenne nyt kuluneella viikolla jäi mietityttämään minua kovasti.

Hän ei halunnut ymmärtää ollenkaan asian laajuutta, vaan reagoi henkilökohtaisen arvomaailmansa mukaan, joka antoi kuvan, ettei hän kykene ajattelemaan missään asiassa, kuin henkilökohtaisesti kokemiaan asioita.

Eli käytännössä, aivan sama mitä muille käy, pääasia on vain mitä hän itse tuntee. Toiminta tapahtuu sitten tämän oman tunteen pohjalta. Eli työt voi jättää tekemättä tai puolitiehen, kun henkilökohtaisesti sattuu siltä tuntumaan.

Ei siis ole edes ammatillista vastuuta, saati ammatillista ylpeyttä osaamisesta.

Se on vaarallista se. 

Ihan konkreettisesti tässä omassakin tilanteessa. Talossa on karkeasti arvioiden 55 ihmistä. Lisäksi kaikki lemmikit sekä jokaisen omaisuus. 

Siinä on paljon vastuuta sille, että vastuuasiat hoidetaan niin kuin ne kuuluu hoitaa. 

Kuulen niin usein perustelun siitä, että mitä tuosta, vakuutus kyllä korvaa. 

Voin ammattilaisena sanoa, ettei kyllä korvaa. 

Saksan tulvatuhot ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka yksi pieni sana tai lause sopimuksessa mitätöi koko korvauksen. 

Eikä minkään tuhon jälkeen mikään ole ennallaan, eikä koskaan tule ennalleen. Ennaltaehkäisy ja asiosta huolehtiminen ovat avainasemassa. 

Ja henkiä nyt ei mikään korvaa. Sen nyt luulisi olevan täysin ymmärrettävissä oleva asia. 

Toinen minua vaivaamaan jäänyt esille tullut suhtautumistapa oli se, että omaisuus on ihmishenkiä arvokkaampaa. 

Tämä ällistyttää minua kerta kerran jälkeen. 

Olen ällistellyt oman perheeni suhtautumista samalla tavoin samaan asiaan. 

Tappaa tai murhata saa kenet vain, mutta omaisuuteen ei kosketa. Piste. 

Minulle tuo asenne on niin täysin terveen järjen vastainen. 

Hyvinpä näkyy olevan voimissaan muuallakin, kuin perheeni keskuudessa. 

Pohdinkin sitä, mistä siinä oikeasti on kysymys. 

Kukaan mieleltään terve, vaikka kuinka olisi miten omaa etuaan ajatteleva tai itseään lähtökohtaisesti ensin ajatteleva - ihminen, 

ei tosiallisesti kestä sitä, että on jollain tavoin syyllinen tai osallinen toisen ihmisen tai elävän olennon kuolemaan. 

Jollain tavoin syyllisyys ottaa ihmisestä vallan. Se syö sisältä, vaikka kuinka ulospäin näyttäisi elämä jatkuvan. 

Eli pohjimmiltaan ei ole kyse siitä, että ihmishenget olisivat yhdentekeviä. 

Kyse on siitä, että omaisuus on AINOA asia tavalliselle ihmiselle, joka on heikko kohta ja tekee ihmisestä haavoittuvan. 

Siihen voidaan kajota, joten voit joutua uhriksi. 

Eli, silloin kuin ei ole kokemusta ihmishenkien menettämisestä, tai ei osata kantaa huolta, koska ei ole kohdattu henkilökohtaista kokemusta, jossa osallisuus asiaan toisi syyllisyyden tunteen, 

Tällöin omaisuus on ainoa huolenaihe. 

Tietysti järkiperäisesti ajatellen on ihan hyvä, että omaisuus aiheuttaa huolta, koska sen suojelemiseksi saattaa aivan vahingossa tehdä myös ihmishenkiä suojaavia toimenpiteitä. 

Kuitenkin siinä on olemassa se tunteettomuutta ja välinpitämättömyyttä osoittava kääntöpuoli. Joka luo eriarvoisuuden. 

Jos omaisuus tai ihmishenki on vastakkain, kenelläkään ei ole oikeutta hukata ihmishenkeä omaisuuden suojelemisen vuoksi. Senhän nyt sanoo jo lakikin. 

Toki tilanteita on olemassa yhtä paljon, kuin niiden tulkintojakin. 

On olemassa myös sellainen suhtautumistapa, jossa omaisuus ja sen itsellä tai suvulla pitäminen nielee kaiken inhimillisen. 

Se voi jopa johtaa kaikenlaiseen vilunkiin. 

Silloin valitettavasti arvopohja on henkilöllä niin pahasti vaurioitunut, että häneltä ei voi mitään inhimillistä odottaa. 

Tällainen henkilö ei vain pysty niin toimimaan tai ajattelemaan. 

Siitä sitten seuraa omat ongelmansa, jos joutuu tekemisiin yhtään toisenlaisten arvojen omaavien ihmisten kanssa. Saati joutuu jakamaan omaisuuttaan. 

Siinä sitä voi tanner tömistä ja aitaa kaatua. 

Ja pohjimmiltaan on vain kyse siitä, että ihminen kokee voimattomuutta sen edessä, että ei enää omista niin paljon kuin ennen. 

Voimattomuuden tunteeseen on olemassa työkalu. 

Se on asioiden totuudenmukainen selvittäminen. 

Sekä toinen asia, joka vaikuttaa ihmiselämässä kaikkeen muuhunkin, kuin vain tähän asiaan. 

Se on oikea tai puhdas tulkitseminen.

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että asioita tai toista ihmistä tulkitessa täytyy erottaa toisistaan

🍉Se, mitä toinen sanoo tai miten kyseinen asia edustaa ja korreloi

Ja

🍉Oma reagointi. 

Tulkintaa usein vääristää juuri se, että tehdään omaan arvopohjaan pohjaavat reaktiot ja päätelmät.

Eli, silloin tulkitset toista tai asiaa aivan väärin.

Pahinta vielä on päälle lisätyt oletukset.

Jos tätä ei hallitse. Silloin on turha tehdä mitään johtopäätöksiä mistään. Väärin menee ja se, aiheuttaa käytöskukkasia sitten kanssaihmisten keskuudessa.

Ja taas tämä asia kiertyy siihen, että se miten toimit ja miten asioista ajattelet, määrittää jonkun toisen kohtalon. 

Mitättömältä tuntuva oma osuus voi olla juuri se perhosen siiven isku, joka toisella puolen maailmaa aiheuttaa tsunamin. 

Perusasiat.. 

🍉Mitä teen? 

🍉Miksi teen?

🍉Mihin reagoin? 

Näillä argumenteilla oma suhtautuminen asioihin, ihmisiin ja ilmiöihin selkeytyy kummasti ja helpottaa arkisia asioita.